Kirkkaat ikkunat, kirkkaampi mieli

Viime päivinä olen törmännyt monessa yhteydessä pohdintaan, syvälliseenkin, jaksamisesta, palautumisesta ja energian säilyttämisestä nyt, kun elämme vuoden pimeintä aikaa. Vaikka on ihanaa sytyttää kynttilöitä ja tunnelmoida takkatulen loimottaessa, on päivänvalon hiipuminen kuluttavaa.

On se aika vuodesta, kun puutarhaprojekti on aika laittaa talviteloille. Luonto valmistautuu nukkumaan. Kääntelin tänään ruukkuja ylösalaisin, jotta ne eivät halkeaisi jäätyessään. Ihan en saanut kaikkea valmiiksi ennen talvea, mutta onko puutarha sitä koskaan. Puutarhanhoidon terapeuttinen vaikutus taitaa piillä juuri siinä, että valmista ei tule. Kasvien kasvu, sää, vuodenajat ja omat muuttuvat ideat pitävät huolta muutoksen jatkuvuudesta.

Laitellessani pihaa pakettiin oivalsin jotain, mikä tuntui hyvältä. Ymmärsin, ettei ole olemassa erillistä puutarhaprojektia, erillistä hyvinvointiprojektia tai erillistä arjenhallintaprojektia. On olemassa erilaisia tapoja täyttää mieli mielenkiintoisilla ja rentouttavilla asioilla. Tai niin ainakin pitäisi olla.

Ja niin painonhallintaankin mielestäni tulisi suhtautua.

Oivalluksen juuret alkoivat kasvaa jo tänä aamuna. Olin tyttäreni kanssa katsomassa Tatu ja Patu -elokuvan. Se on ihana, hauska ja hyvin tehty. Se teki oikeutta sarjan kirjoille, joiden parissa olemme viettäneet monta lukuhetkeä. Oli rentouttavaa viettää rauhassa aikaa 5-vuotiaan kanssa, ja nauraa samoille jutuille. Kotiin palattuamme kello oli vasta puoli kolme, mikä tarkoitti että meillä oli hyvin aikaa touhuta muita asioita ennen pimeän tuloa.

Ilma oli upea ja aurinko sai syksyn riisuman maiseman näyttämään parhaat puolensa. Oli ihana puuhastella pihassa, vaikkakin vähän haikeana laitoin ruukut nurinperin. Mieheni oli kantanut projektini keskelle oksien estetiikkaan hurahtaneelle vaimolleen parimetrisiä karahkoita, joiden epäsiisteys pitkin poikin huolellisesti muokkaamiani käytäviä ensin vähän jopa ärsytti. Kun aloin nostella oksia pystyyn ja keksin laittaa niitä köynnösistutusten somisteeksi, en voinut kuin jäädä ihastelemaan niiden karua kauneutta. Mieli rentoutui jälleen.

Kaunis aurinkoinen ilma paljasti ei niin kauniisti likaantuneet ikkunamme, joita on paljon, ja jotka ovat suuria. Ne olivat yksi syy, miksi rakanstuimme tähän taloon. Päätin, että on vihdoin aika kuurata ruutuja kirkkaiksi. Vaikka vain muutamiakin. Huomenna voisin sitten jatkaa. Valjastin anopilta lahjaksi saamani pesurin, jonka osat Tatun ja Patun innoittamana nimesin Mr Märkäimuriksi ja Kapteeni Mopiksi. Latauksen jälkeen ne olivat valmiina taistoon.
Ikkunanpesu ei ole lempipuuhaani, mutta rivakkaan tahtiin kirkastuvat lasit olivat kaunista katseltavaa. Mieli lepäsi työn jäjessä.

Pysähtyessäni miettimään kulunutta päivää ja viikkoa, oivalsin tehneeni tällä viikolla niin kotona kuin töissä asioita, jotka  tekivät mielelle hyvää ja laskivat stressitasoa. Ymmärsin myös, että olin saanut vaa`an lukeman pienemmäksi ilman, että pingotin ja stressasin tulosten saavuttamisesta. Olin tyytyväinen pieniin muutoksiin, joita olin ensimmäisen viikon aikana saanut aikaiseksi enkä kokenut projektin jatkamista työlääksi, kuten usein ankaramman yrittämisen tuloksena on käynyt. Ihana ja voimaa antava oivallus.

Vaikka on selvää, että tulosten saavuttaminen jatkossa vaatii itsekurin asteittaista tiukentamista, määrätietoisuutta ja tavoitteiden asettamista, haluan pyrkiä säilyttämään tänään kokemani olotilan. On tärkeää nauttia ja iloita pienistä askeleista. Liittyivätpä ne sitten kotitöihin, puutarhan hoitoon tai aiempaa terveellisempään elämäntapaan. Jokainen onnistuminen tukee toistaan ja auttaa kohti uutta tavoitetta.  Loppujen lopuksi  painonhallinnassakin on kyse siitä, mitä tapahtuu korvien välissä.

Päivä 1: pienin askelin

Huominen on tänään ja on aika kääntää sanat teoiksi. Sen verran olen matkaa jo taittanut ja itsetuntemusta kerryttänyt, että tiedän totaalisten kieltojen tai fanaattisten ohjeiden noudattamisen olevan täysi mahdottomuus. Itsekurini taso laskee samaa tahtia kun rajoitukset lisääntyvät. Tällä kertaa haluan koota yhteen vuosien aikana oppimaani sekä tietysti oppia lisää. Liikkeelle lähdetään pienin askelin.

Yritän tuoda painonhallintaprojektiini jotain uutta muutaman päivän välein. Korjaan asioita pieni pala kerrallaan ja lähden hifistelemään vasta sitten, kun kyseinen palanen on kunnossa. Nostan hattua niille, jotka elävät superfoodeilla ja saavat ravinnosta juuri oikean määrän...kaikkea. Heidän ei ehkä kannata tätä blogia lukea, sillä voin vain kuvitella turhautumisen määrän osaa valinnoistani päivitellessä. Minun matkani tulee olemaan opettelua. Tarkoitus on tehdä tänään parempia valintoja kuin edellisenä päivänä.

Ensimmäinen askel on järkevä ruokailurytmi ilman turhaa höttöä, kuten karkkia, sipsejä tai muuta jokapäiväiseen ruokavalioon kuulumatonta. Asiat tukevat toisiaan, sillä olen monesti huomannut, että karkista, siitä suurimmasta kompastuskivestäni, luopuminen on suhteellisen helppoa, kun kroppa saa ruokaa parin, kolmen tunnin välein.

Olennaista on miettiä etukäteen, milloin ja mitä syön seuraavaksi. Silloin kun tämä on tuntunut vaikealta, olen suunnitellut edellisenä päivänä koko seuraavan päivän menun valmiiksi.

Oikealla ruokailurytmillä ja sokerin vähentämisellä on nopeasti konkreettisia vaikutuksia: ruoka maistuu paremmalta ja nälkä tuntuu. Turvotus laskee ja fiilis on kokonaisuudessaan parempi verensokerin pysyessä tasaisena.

Tähän steppiin kuuluu myös janon ja nälän tunnistaminen sekä nälän ja mieliteon erottaminen. Toisinaan kun tekee mieli laittaa suuhun jotain naposteltavaa, todellisuudessa onkin jano ja tilanteesta pääsee yli lasillisella vettä. Mieliteosta taas voi hyvin kieltäytyä, mutta nälkään vastata, jottei se ennätä liian suureksi. Silloin nappaaa helposti suuhunsa sitä mitä on lähimpänä, järkevyydestä viis.

Viimeisenä osana tähän askeleeseen olen siällyttänyt kasvisten lisäämisen ruokavalioon. Huomaan että ilmojen kylmentyessä salaattia ei tee enää mieli. Yritän löytää ruokaohjeita, joissa kasviksia on itselle mieluisassa muodossa. Esimerkiksi keitot ovat tähän hyviä. Ja kun teen salaattia, teen siitä hyvää.

Iltaruuaksi kana-halloumisalaattia

Aamiainen määrittää päivän kulun. Noin kolmentunnin välein syötävää. Päivän aikana runsaasti vettä, lisää kasviksia ruokavalioon ja herkut pois. Sillä lähdetään liikkeelle. Ei kuullosta rakettitieteeltä.

Bataattikeittoa illaksi lapsille ja itselle seuraavan päivän lounaaksi. Yksi ruoka vähemmän mietittävää helpottaa oikeilla raiteilla pysymistä.

Kun lapset ovat mukana ruuanlaitossa, maistuvat kasvisruuatkin paremmin.

Eka kerta

Olen pitkään pyöritellyt mielessäni ajatusta blogista. Itse työhön tarttuminen on kuitenkin jäänyt arjen kiireiden jalkoihin. Nyt kuitenkin totesin ajan kypsäksi ja repäisin. Tässä ihka ensimmäinen blogiteksti, thadaa.

Idea blogiin kumpusi monesta aiheesta. Yhdistävä tekijä on kuitenkin se, että aiheet ovat kaikki elämässäni verrattain uusia. Yksi ei ole uusi, mutta hyvin vahvasti arjessa läsnä. Aloitan siitä.
Kysymyksessä on kamppailu painon kanssa. Olen kahden lapsen työssäkäyvä äiti, joka rakastaa karkkia ja suklaata. Rakastan myös hyvää ruokaa, myös terveellisessä muodossa. Ruumiinrakenteeltani olen rotevammasta päästä, joten keijukaisfiguria en tavoittelekaan, mutta ylipainoa on aivan liikaa.
En suostu dietteihin enkä halua fitneskisoihin. Sen sijaan haluan katsoa peiliin ja todeta näyttäväni hyvältä. Haluan myös, että voin ostaa sellaisia vaatteita kuin haluan, enkä niitä, joista tehdään riittävän suurta kokoa. Haluan kokeilla, millainen painonhallintatyyli sopii minun psyykeelleni ja mahtuu arkeeni. Tähtään pysyviin tuloksiin. Siihen prosessiin mahtuu varmasti paljon yrityksiä ja erehdyksiä.

Vuosi sitten muutin mieheni ja kahden lapseni kanssa. Eka kertaa omakotitaloon, eka kertaa maalle ja eka kertaa kyseiselle paikkakunnalle. Maalla asumisella tarkoitan ihan todellista maaseutua. Lehmiä, lampaita, peltoa, traktoreita. Ei palveluja. Itsellämme ei tosin ole eläimiä ja talommekin edustaa melko modernia arkkitehtuuria, mutta se sijaitsee kulttuuriperinnemaisemassa hirsikouluineen ja järvenrantoineen. Uusi elämä on vielä monessa suhteessa opettelua. Taloyhtiöelämään tottuneelle omakotitaloasumisessa tulee eteen isompia ja pienempiä yllätyksiä kaiken aikaa. Yrityksiä, uuden oppimista ja onnistumisia tulee toivottavasti olemaan enemmän kuin erehdyksiä...

Uuden kodin myötä aloitin myös kauan kaihoamani puutarhanhoidon. Rakastan sisustamista, ja mikä sen ihanampaa kuin "sisustaa" ulkona. Kasveista en kuitenkaan tiedä mitään. Tällä sektorilla erehdyksiä tulee todennäköisesti olemaan paljon ja oppi käy kantapään kautta. Mutta ei se haittaa. Oppiminen on ihanaa ja onnistumiset palkitsevat sitäkin ruhtinaallisemmin.

Ekaa kertaa kirjoitan nyt myös omia ajatuksiani julkisesti. Se on  hauskaa, mutta samalla pelottavaa. Olen pitkään haaveillut kirjan kirjoittamisesta, mutta se on projektina liian suuritöinen. Ainakin toistaiseksi. Kirjoitan töissäni paljon, mutta en omasta näkökulmastani. Tämä on siis ensimmäinen foorumi, johon annan jotain itsestäni. Voi olla, että se on erehdys, mutta yritän ainakin. Eipä jää sitten harmittamaan.

 Painonpudotusprojektini aloitan perinteisesti. Toisin sanoen huomenna. Mutta se johtuu siitä, että tämä päivä alkaa jo kääntyä yöksi. Turha lykkääminen on tarpeetonta, varsinkin kun matka tavoitteeseen on niin pitkä kuin minulla.Yrityksen ja erehdyksen kautta uskallan kuitenkin toivoa sinne pääseväni ja matkalla oppivani yhtä jos toista työn ja arjen yhteensovittamisesta, äitiydestä, ruokavaliosta, omakotitaloasumisesta, maaseudusta, puutarhanhoidosta ja itsestäni.