Sivut

lauantai 29. lokakuuta 2016

Kirkkaat ikkunat, kirkkaampi mieli

Viime päivinä olen törmännyt monessa yhteydessä pohdintaan, syvälliseenkin, jaksamisesta, palautumisesta ja energian säilyttämisestä nyt, kun elämme vuoden pimeintä aikaa. Vaikka on ihanaa sytyttää kynttilöitä ja tunnelmoida takkatulen loimottaessa, on päivänvalon hiipuminen kuluttavaa.

On se aika vuodesta, kun puutarhaprojekti on aika laittaa talviteloille. Luonto valmistautuu nukkumaan. Kääntelin tänään ruukkuja ylösalaisin, jotta ne eivät halkeaisi jäätyessään. Ihan en saanut kaikkea valmiiksi ennen talvea, mutta onko puutarha sitä koskaan. Puutarhanhoidon terapeuttinen vaikutus taitaa piillä juuri siinä, että valmista ei tule. Kasvien kasvu, sää, vuodenajat ja omat muuttuvat ideat pitävät huolta muutoksen jatkuvuudesta.



Laitellessani pihaa pakettiin oivalsin jotain, mikä tuntui hyvältä. Ymmärsin, ettei ole olemassa erillistä puutarhaprojektia, erillistä hyvinvointiprojektia tai erillistä arjenhallintaprojektia. On olemassa erilaisia tapoja täyttää mieli mielenkiintoisilla ja rentouttavilla asioilla. Tai niin ainakin pitäisi olla.

Ja niin painonhallintaankin mielestäni tulisi suhtautua.

Oivalluksen juuret alkoivat kasvaa jo tänä aamuna. Olin tyttäreni kanssa katsomassa Tatu ja Patu -elokuvan. Se on ihana, hauska ja hyvin tehty. Se teki oikeutta sarjan kirjoille, joiden parissa olemme viettäneet monta lukuhetkeä. Oli rentouttavaa viettää rauhassa aikaa 5-vuotiaan kanssa, ja nauraa samoille jutuille. Kotiin palattuamme kello oli vasta puoli kolme, mikä tarkoitti että meillä oli hyvin aikaa touhuta muita asioita ennen pimeän tuloa.

Ilma oli upea ja aurinko sai syksyn riisuman maiseman näyttämään parhaat puolensa. Oli ihana puuhastella pihassa, vaikkakin vähän haikeana laitoin ruukut nurinperin. Mieheni oli kantanut projektini keskelle oksien estetiikkaan hurahtaneelle vaimolleen parimetrisiä karahkoita, joiden epäsiisteys pitkin poikin huolellisesti muokkaamiani käytäviä ensin vähän jopa ärsytti. Kun aloin nostella oksia pystyyn ja keksin laittaa niitä köynnösistutusten somisteeksi, en voinut kuin jäädä ihastelemaan niiden karua kauneutta. Mieli rentoutui jälleen.



Kaunis aurinkoinen ilma paljasti ei niin kauniisti likaantuneet ikkunamme, joita on paljon, ja jotka ovat suuria. Ne olivat yksi syy, miksi rakanstuimme tähän taloon. Päätin, että on vihdoin aika kuurata ruutuja kirkkaiksi. Vaikka vain muutamiakin. Huomenna voisin sitten jatkaa. Valjastin anopilta lahjaksi saamani pesurin, jonka osat Tatun ja Patun innoittamana nimesin Mr Märkäimuriksi ja Kapteeni Mopiksi. Latauksen jälkeen ne olivat valmiina taistoon.
Ikkunanpesu ei ole lempipuuhaani, mutta rivakkaan tahtiin kirkastuvat lasit olivat kaunista katseltavaa. Mieli lepäsi työn jäjessä.


Pysähtyessäni miettimään kulunutta päivää ja viikkoa, oivalsin tehneeni tällä viikolla niin kotona kuin töissä asioita, jotka  tekivät mielelle hyvää ja laskivat stressitasoa. Ymmärsin myös, että olin saanut vaa`an lukeman pienemmäksi ilman, että pingotin ja stressasin tulosten saavuttamisesta. Olin tyytyväinen pieniin muutoksiin, joita olin ensimmäisen viikon aikana saanut aikaiseksi enkä kokenut projektin jatkamista työlääksi, kuten usein ankaramman yrittämisen tuloksena on käynyt. Ihana ja voimaa antava oivallus.

Vaikka on selvää, että tulosten saavuttaminen jatkossa vaatii itsekurin asteittaista tiukentamista, määrätietoisuutta ja tavoitteiden asettamista, haluan pyrkiä säilyttämään tänään kokemani olotilan. On tärkeää nauttia ja iloita pienistä askeleista. Liittyivätpä ne sitten kotitöihin, puutarhan hoitoon tai aiempaa terveellisempään elämäntapaan. Jokainen onnistuminen tukee toistaan ja auttaa kohti uutta tavoitetta.  Loppujen lopuksi  painonhallinnassakin on kyse siitä, mitä tapahtuu korvien välissä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti